34. Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa.
35. He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa.
36. Mutta he pettivät häntä suullaan ja valhettelivat hänelle kielellänsä;
37. sillä heidän sydämensä ei ollut vakaa häntä kohtaan, eivätkä he olleet uskolliset hänen liitossansa.
38. Mutta hän on laupias, antaa anteeksi rikkomukset eikä tahdo hukuttaa. Sentähden hän usein kääntyi vihastansa eikä antanut kaiken kiivautensa nousta.
39. Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja.
40. Kuinka usein he niskoittelivat häntä vastaan korvessa ja murehduttivat hänen mielensä erämaassa!
41. Ja yhä edelleen he kiusasivat Jumalaa ja vihoittivat Israelin Pyhän.
42. He eivät muistaneet hänen kättänsä, eivät sitä päivää, jona hän päästi heidät ahdistajasta,
43. jona hän teki tunnustekonsa Egyptissä ja ihmeensä Sooanin kedolla,
44. muutti heidän virtansa vereksi, niin etteivät he voineet vesiojistaan juoda;
45. lähetti heidän sekaansa paarmoja, jotka heitä söivät, ja sammakoita, jotka tuottivat heille häviötä;
46. antoi heidän satonsa tuhosirkoille ja heinäsirkoille heidän vaivannäkönsä;
47. hävitti rakeilla heidän viiniköynnöksensä ja raekivillä heidän metsäviikunapuunsa;
48. antoi heidän karjansa alttiiksi rakeille ja heidän laumansa salamoille.
49. Hän lähetti heitä vastaan vihansa hehkun, kiivastuksen, vihastuksen ja ahdistuksen, parven pahoja enkeleitä.
50. Hän raivasi tien vihallensa, ei säästänyt heidän sielujansa kuolemasta, vaan antoi heidän henkensä ruton valtaan.
51. Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, miehuuden ensimmäiset Haamin majoista.
52. Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa.
53. Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri.
54. Ja hän vei heidät pyhälle alueellensa, vuorelle, jonka hänen oikea kätensä oli hankkinut.