1. "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
2. kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
3. Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
4. Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
5. Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
6. Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
7. Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
8. Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
9. niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
10. Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
11. Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;