Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

Saarnaaja 2:19-26 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

19. Ja kuka tietää, onko hän viisas vai tyhmä? Silti hän kerran hallitsee kaikkea, minkä olen täällä vaivaa nähden ja viisauden avulla saanut aikaan. Sekin on turhuutta.

20. Minä antauduin epätoivon valtaan kaiken sen vaivannäön vuoksi, jolla olin rasittanut itseäni auringon alla.

21. Sillä voihan käydä niin, että kaiken, minkä on vaivaa nähden ja viisaasti, taitavasti ja menestyen saanut aikaan, joutuu sitten jättämään toiselle, vaikka tämä ei ole nähnyt siitä lainkaan vaivaa. Sekin on turhuutta ja suuri vääryys.

22. Tosiaankin, mitä ihminen silloin saa korvaukseksi vaivannäöstään ja sydämensä pyrkimyksestä, kaikesta, millä hän itseään rasittaa auringon alla?

23. Ovathan hänen päivänsä pelkkää huolta ja hänen työnsä murhetta, eikä hänen mielensä saa lepoa edes yöllä. Tämäkin on turhuutta.

24. Vaivannäkönsä keskellä ihmisellä ei ole muuta onnea kuin syödä ja juoda ja nauttia elämän iloista. Minä huomasin, että myös tämä tulee Jumalan kädestä.

25. Sillä kuka voi syödä ja kuka iloita ilman häntä?

26. Sille, joka on hänelle mieleen, hän antaa viisautta, tietoa ja iloa, mutta syntisen hän panee kokoamaan ja kartuttamaan hyvää sille, joka on hänelle mieluinen. Mutta tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

Lue täydellisestä luku Saarnaaja 2