Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

Joosua 13:27-33 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

27. Jordaninlaaksossa siihen kuuluivat Bet-Haram, Bet-Nimra, Sukkot ja Safon, loppuosa Hesbonin kuninkaan Sihonin valtakunnasta. Maan länsirajana oli Jordan Gennesaretinjärveen saakka.

28. Tämä oli Gadin heimon suvuille jaettu maa, sen kaupungit ja kylät.

29. Myös Manassen heimon toisen puoliskon suvuille Mooses antoi niille kuuluvan osuuden maasta.

30. Manassen sukujen alue alkoi Mahanaimista ja käsitti koko Basanin, kuningas Ogin entisen valtakunnan, ja myös Basanissa sijaitsevat Jairin leirikylät, kaikkiaan kuusikymmentä kaupunkia.

31. Puolet Gileadin alueesta sekä Basanissa olevat Ogin hallituskaupungit Astarot ja Edrei annettiin Manassen pojan Makirin suvun toisen puoliskon perhekunnille.

32. Nämä olivat ne Jordanin itäpuoliset alueet, jotka Mooses jakoi Moabin tasangolla vastapäätä Jerikoa.

33. Leeviläisille Mooses ei antanut omaa maata. Heidän perintöosansa on Herra, Israelin Jumala, kuten hän itse oli heille ilmoittanut.

Lue täydellisestä luku Joosua 13