1. Seitsemän päivän kuluttua Job avasi suunsa. Hän kirosi syntymänsä päivän
2. ja sanoi:
3. – Kadotkoon jäljettömiin se päivä, jona synnyin,yö, joka tiesi kertoa: poika on siinnyt.
4. Haihtukoon pimeään se päivä,älköön Jumala taivaassaan muistako sitä,älköön aamun valo sitä koskettako.
5. Kuoleman varjo vieköön sen mukanaan,musta pilvi peittäköön sen,auringon pimentyminen säikyttäköön sen pois.
6. Nielköön synkkä pimeys sen yön,niin ettei sitä lasketa vuoden päiviin,että se katoaa kuukauden öiden kierrosta.
7. Hedelmätön olkoon se yö,ilosta tyhjä.
8. Sen päivän lävistäköön kirous,joka herättäisi itsensä Leviatanin.
9. Pimetkööt sen aamun tähdet,älköön se yö nähkö sarastuksen valoa,turhaan se odottakoon päivänkoiton katsetta.
10. Se päivä ja yöei sulkenut edestäni kohdun porttia,ei kätkenyt silmiltänitätä kärsimystä.
11. Miksi en syntynyt kuolleena,miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta?
12. Miksi äitini polvet ottivat minut vastaan,miksi rinnat antoivat ravinnon?
13. Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa,nukkuisin, minulla olisi rauha.
14. Minä lepäisin kuninkaiden ja mahtimiesten seurassa,noiden, jotka ovat jättäneet jälkeensämuistomerkkejä, mahtavia raunioita.
15. Minä lepäisin ruhtinaitten seurassa,noiden, joilla oli kultaa,jotka täyttivät palatsinsa hopealla.
16. Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa,maahan kaivettu ja olematon,niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt.