11. Sen tähden Herra sanoo: »Minä tuon heidän päälleen onnettomuuden, ja sitä he eivät voi väistää. Silloin he huutavat minua avuksi, mutta minä en kuuntele heitä.
12. Kun sitten Juudan kaupunkien ja Jerusalemin asukkaat menevät niiden jumalien luo, joille he ovat uhranneet, ja huutavat niitä avuksi, ei niistä ole hädän hetkellä heille mitään hyötyä.
13. Sinulla, Juuda, on yhtä monta jumalaa kuin kaupunkia! Ja yhtä paljon kuin Jerusalemissa on katuja, yhtä paljon ovat sen asukkaat pystyttäneet sinne häpeällisiä alttareita polttaakseen uhreja Baalille.
14. Jeremia, älä rukoile tämän kansan puolesta. Älä astu eteeni anoen ja rukoillen näiden ihmisten puolesta, sillä minä en kuuntele heitä, kun he huutavat minua avukseen onnettomuutensa hetkellä.»
15. – Mitä minun rakkaani tekee temppelissäni?Sielläkin hän punoo yhtenään juonia!Ottaako uhriliha muka pois sinun pahuutesi,niin että voit sitten riemuita?
16. »Lehtevä oliivipuu, täynnä ihania hedelmiä» –tällä nimellä Herra kutsui sinua.Mutta kohta on ympärilläsi sodan pauhu ja melske!Silloin Herra sytyttää puun tuleen,ja sen lehvät tuhoutuvat.
17. Herra Sebaot, joka on sinut istuttanut, on päättänyt tuoda sinulle onnettomuuden, sillä Israel ja Juuda ovat tehneet pahoin. Ne ovat polttaneet uhreja Baalille ja herättäneet Herran vihan.
18. Herra, sinä itse ilmoitit minulle vihollisteni aikeet, ja nyt minä ne tiedän!
19. Minä olin kuin kesy karitsa, jota viedään teurastettavaksi. En tiennyt, että he tekivät suunnitelmia minua vastaan ja puhuivat keskenään: »Tuhotkaamme puu hedelmineen! Raivatkaamme hänet pois elävien maasta, niin ettei häntä enää muisteta!»
20. Mutta sinä, Herra Sebaot, tutkit ihmisten sydämen ja ajatukset ja tuomitset oikein. Anna minun nähdä, että sinä kostat heille. Sinulle minä olen uskonut asiani.
21. Näin sanoo Herra: »Anatotin miehet tavoittelevat henkeäsi ja sanovat: ’Älä kulje enää Herran profeettana, muuten me tapamme sinut.’
22. Mutta minä, Herra Sebaot, vastaan: Minä kostan heille! Heidän nuorukaisensa kaatuvat miekkaan, heidän poikansa ja tyttärensä kuolevat nälkään.
23. Yhtäkään heistä ei jää jäljelle sinä vuonna, jolloin minä rankaisen Anatotia ja annan onnettomuuden kohdata sitä.»