Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

Hesekiel 8:1-12 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

1. Oli kuudes vuosi, kuudennen kuun viides päivä. Minä istuin sisällä asunnossani, ja luonani olivat Juudan vanhimmat. Siellä minuun tarttui Herran Jumalan käsi.

2. Minä näin hahmon, joka oli ihmisen kaltainen. Se oli lanteiden kohdalta alaspäin kuin tulta, ja lanteista ylöspäin se hohti puhtaan kullan tavoin.

3. Se ojensi ikään kuin käden ja tarttui minua hiuksista, ja henki nosti minut maan ja taivaan välille ja vei minut Jerusalemiin näyssä, jonka Jumala antoi. Henki vei minut sisemmän esipihan pohjoisportille, sinne, missä on Herraa uhmaava patsas, se, joka on herättänyt hänen vihansa.

4. Siellä loisti Israelin Jumalan kirkkaus, samanlaisena kuin olin sen laaksossa nähnyt.

5. Hän sanoi minulle: »Ihminen, katso pohjoista kohti.» Minä katsoin portilta pohjoiseen ja näin siellä alttarin, ja portin kohdalla oli patsas, joka oli herättänyt Herran vihan.

6. Hän sanoi: »Ihminen, näetkö, mitä he tekevät? Israelin kansa on hylännyt minun temppelini ja harjoittaa täällä iljettäviä menojaan. Eikä tässä kaikki. Vielä iljettävämpää olet näkevä.»

7. Hän vei minut esipihan portille, ja minä näin muurissa pienen aukon.

8. Hän sanoi minulle: »Ihminen, revi muuria edestäsi pois.» Minä revin muuria edestäni, tein siihen oven kokoisen aukon.

9. Hän sanoi minulle: »Mene ja katso, millaisia iljetyksiä he täällä tekevät.»

10. Minä menin ja näin kaikenlaisia iljettäviä kuvia, maassa matavia ja neljällä jalalla kulkevia eläimiä ja kaikenlaisia israelilaisten epäjumalia, joita oli piirretty seinät täyteen.

11. Kuvien edessä seisoi seitsemänkymmentä miestä, kaikki Israelin kansan vanhimpia, ja heidän joukossaan oli myös Jaasanja, Safanin poika. Heillä kaikilla oli kädessään suitsutusastia, josta pilvenä nousi tuoksuva savu.

12. Hän sanoi: »Ihminen, näetkö, mitä Israelin vanhimmat hämärissä kammioissaan tekevät, kukin omien jumalankuviensa edessä? He sanovat: ’Herra ei meistä välitä, Herra on hylännyt tämän maan.’»

Lue täydellisestä luku Hesekiel 8