Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

Ester 7:3-10 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

3. Kuningatar Ester sanoi: »Jos olen sinulle mieluinen, kuningas, ja jos niin suvaitset, anna minun pitää henkeni ja salli kansani elää, sillä sitä minä pyydän ja toivon.

4. Minut ja kansani on myyty tuhottavaksi, tapettavaksi ja hävitettäväksi. Jos meidät olisi myyty orjiksi, en olisi mitään sanonutkaan, sillä sellainen tapahtuma ei olisi aiheuttanut kuninkaalle vahinkoa.»

5. Kuningas kysyi kuningatar Esteriltä: »Kuka aikoo tehdä tuollaista? Missä hän on?»

6. Ester vastasi: »Se vainooja ja vihollinen on tuo paha Haman!» Haman alkoi vavista pelosta kuninkaan ja kuningattaren edessä.

7. Kuningas nousi vihoissaan kesken juominkien ja meni sisäpihan puutarhaan, kun taas Haman jäi paikalle rukoillakseen kuningatarta säästämään hänen henkensä, sillä hän käsitti, että kuningas oli jo päättänyt hänen kohtalostaan.

8. Kun kuningas palasi sisäpihan puutarhasta pitosaliin, Haman oli juuri vaipunut sohvalle, jolla kuningatar Ester lepäsi. Silloin kuningas sanoi: »Yritätkö sinä tehdä väkivaltaa kuningattarelle minun läsnä ollessani?» Tuskin oli kuningas saanut tämän sanotuksi, kun palvelijat jo peittivät Hamanin kasvot.

9. Harbona, yksi kuningasta palvelevista eunukeista, sanoi: »Onhan Hamanilla pihassaan valmiina viisikymmentä kyynärää korkea hirsipuu. Sen hän pystytti Mordokaita varten, joka kerran teki kuninkaalle suuren palveluksen.» Kuningas sanoi: »Hirttäkää Haman siihen.»

10. Vasta kun Haman oli ripustettu hirsipuuhun, jonka hän oli pystyttänyt Mordokaita varten, lauhtui kuninkaan viha.

Lue täydellisestä luku Ester 7