Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

Esra 8:23-36 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

23. Niin me paastosimme ja pyysimme apua Jumalalta, ja hän kuuli meidän rukouksemme.

24. Valitsin pappien johtajista kaksitoista sekä lisäksi Serebjan ja Hasabjan ja kymmenen muuta leeviläistä.

25. Punnitsin heidän nähtensä hopean, kullan ja astiat, jotka kuningas, hänen neuvonantajansa ja ruhtinaansa sekä Babyloniassa asuvat israelilaiset olivat lahjoittaneet meidän Jumalamme temppelille.

26. Punnitsin ja annoin heidän haltuunsa kuusisataaviisikymmentä talenttia hopeaa, sata kahden talentin painoista hopea-astiaa, sata talenttia kultaa,

27. kaksikymmentä tuhannen dareikin arvoista kultamaljaa sekä kaksi loistavan kaunista, kullan arvoista pronssiastiaa.

28. Sanoin heille: »Teidät on pyhitetty Herran palvelukseen. Pyhiä ovat myös nämä astiat, ja hopea ja kulta ovat pyhiä lahjoja Herralle, isienne Jumalalle.

29. Pitäkää siis niistä hyvää huolta, kunnes punnitsette ne Jerusalemissa pappien ja leeviläisten johtajien ja Israelin sukujen päämiesten edessä. Sen jälkeen ne asetetaan Herran temppelin kammioihin.»

30. Papit ja leeviläiset ottivat haltuunsa punnitsemani hopean, kullan ja astiat, jotka heidän oli määrä viedä Jerusalemiin Jumalamme temppeliin.

31. Ensimmäisen kuun kahdentenatoista päivänä me lähdimme Ahavajoelta matkaan kohti Jerusalemia. Jumalamme varjeli meitä matkan aikana ja suojeli meitä vihollisilta ja väijytyksiltä.

32. Saavuttuamme Jerusalemiin lepäsimme kolme päivää.

33. Neljäntenä päivänä punnitsimme hopean, kullan ja astiat Jumalamme temppelissä ja luovutimme ne pappi Meremotille, Urian pojalle. Läsnä olivat myös Eleasar, Pinehasin poika, ja leeviläiset Josabad, Jesuan poika, ja Noadja, Binnuin poika.

34. Kaikki esineet laskettiin ja punnittiin, ja niiden painot merkittiin muistiin.

35. Vankeudesta palanneet pakkosiirtolaiset uhrasivat Israelin Jumalalle polttouhrin. He uhrasivat kaksitoista sonnia koko Israelin puolesta sekä yhdeksänkymmentäkuusi pässiä, seitsemänkymmentäseitsemän karitsaa ja lisäksi kaksitoista pukkia syntiuhriksi, kaikki polttouhrina Herralle.

36. Sitten he toimittivat kuninkaan määräykset edelleen kuninkaan satraapeille ja Eufratin länsipuolisen maakunnan maaherroille, ja nämä antoivat tukensa kansalle ja Jumalan temppelille.

Lue täydellisestä luku Esra 8