Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

Esra 5:7-15 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

7. Heidän tiedonantonsa kuului näin:»Kuningas Dareiokselle tervehdys.

8. Ilmoitamme kuninkaalle, että olemme käyneet Juudan maakunnassa katsomassa suuren Jumalan temppeliä. Sitä rakennetaan hakatuista kivistä, ja seiniä vuorataan laudoilla. Työtä tehdään ripeästi, ja se edistyy hyvää vauhtia.

9. »Me kysyimme vanhimmilta, kuka oli antanut heille luvan rakentaa temppeliä ja hankkia siihen tarvikkeita.

10. Kysyimme myös heidän päämiestensä nimet ja kirjoitimme ne muistiin, jotta voisimme ilmoittaa ne sinulle.

11. He vastasivat olevansa taivaan ja maan Jumalan palvelijoita ja rakentavansa uudelleen temppeliä, joka oli pystytetty sinne jo hyvin kauan sitten. Suuri Israelin kuningas oli rakentanut sen.

12. Mutta heidän esi-isänsä olivat vihastuttaneet taivaan Jumalan, ja hän oli antanut heidät kaldealaisen Nebukadnessarin, Babylonian kuninkaan, käsiin. Nebukadnessar hävitti temppelin ja vei kansan pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan.

13. »Mutta kun Kyyros tuli Babylonian kuninkaaksi, hän antoi ensimmäisenä hallitusvuotenaan käskyn, että tämä Jumalan temppeli oli rakennettava uudelleen.

14. Kyyros käski myös tuoda Babylonin temppelistä Jumalan temppelin kultaiset ja hopeiset astiat, jotka Nebukadnessar oli ottanut Jerusalemin temppelistä ja vienyt mukaansa. Kyyros antoi ne Sesbassar-nimiselle miehelle, jonka hän oli asettanut käskynhaltijaksi,

15. ja sanoi hänelle: ’Ota nämä astiat ja vie ne Jerusalemin temppeliin. Temppeli on rakennettava entiselle paikalleen.’

Lue täydellisestä luku Esra 5