Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

5. Mooseksen Kirja 31:12-29 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

12. Kutsukaa silloin koolle koko kansa, miehet, naiset ja lapset, ja keskuudessanne asuvat muukalaiset, että kaikki kuulisivat ja oppisivat lain, pelkäisivät Herraa, teidän Jumalaanne, ja tarkoin noudattaisivat tämän lain käskyjä.

13. Näin myös teidän lapsenne, jotka eivät lakia ennestään tunne, saavat kuulla sen ja oppivat pelkäämään Herraa, teidän Jumalaanne, eläessään siinä maassa, jonka nyt menette ottamaan haltuunne Jordanin tuolta puolen.»

14. Herra sanoi Moosekselle: »Sinun kuolinhetkesi on jo lähellä. Kutsu Joosua luoksesi ja tulkaa pyhäkkötelttaan, niin minä asetan hänet tehtäväänsä.» Mooses ja Joosua menivät pyhäkkötelttaan ja jäivät odottamaan.

15. Herra ilmestyi heille pilvipatsaassa, joka asettui teltan ovelle.

16. Herra sanoi Moosekselle:»Kun sinä olet mennyt lepoon isiesi luo, tämä kansa luopuu minusta siinä maassa, johon se on päässyt, ja eksyy minulle uskottomana palvelemaan sen maan vieraita jumalia. Kun israelilaiset hylkäävät minut ja rikkovat liittoni, jonka tein heidän kanssaan,

17. minussa herää viha heitä kohtaan. Minä hylkään heidät ja käännän kasvoni heistä pois, niin että he joutuvat kärsimään paljon ja heitä kohtaavat suuret onnettomuudet ja vaivat. Silloin he sanovat: ’Nämä onnettomuudet ovat kohdanneet meitä siksi, ettei Jumalamme ole meidän kanssamme.’

18. Mutta minä käännän kasvoni heistä pois kaiken sen pahan tähden, mitä he ovat tehneet kääntyessään vieraiden jumalien puoleen.

19. »Kirjoita siis muistiin tämä laulu ja opeta se israelilaisille. Pane sen sanat heidän suuhunsa, että voin käyttää niitä todisteena heitä vastaan.

20. Minä vien heidät nyt siihen maahan, jonka lupasin heille heidän esi-isilleen antamallani valalla, maahan, joka tulvii maitoa ja hunajaa. Kun he ovat syöneet itsensä kylläisiksi ja lihaviksi, he kääntyvät vieraiden jumalien puoleen ja alkavat palvella niitä. Minua he halveksivat, minun liittoni he rikkovat.

21. Mutta kun suuret onnettomuudet ja vaivat kohtaavat heitä, tämä laulu, jota heidän jälkeläisensäkään eivät unohda, on todisteena heitä vastaan. Minä tiedän, minkälaiset heidän ajatuksensa jo nyt ovat, ennen kuin olen vienyt heidät siihen maahan, jonka valallani lupasin heille.»

22. Mooses kirjoitti sinä päivänä muistiin tämän laulun ja opetti sen israelilaisille.

23. Herra antoi Joosualle, Nunin pojalle, tämän käskyn: »Ole vahva ja rohkea, sillä sinä viet israelilaiset siihen maahan, jonka vannoin antavani heille. Minä olen sinun kanssasi.»

24. Kun Mooses oli kirjoittanut kirjaan koko tämän lain viimeistä sanaa myöten,

25. hän antoi leeviläisille, Herran liitonarkun kantajille, tämän käskyn:

26. »Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, Jumalanne, liitonarkun viereen todistuskappaleeksi teitä vastaan.

27. Minä tiedän, miten niskoittelevia ja kapinoivia te olette. Kun te nytkin, vaikka minä vielä olen elossa, niskoittelette Herraa vastaan, kuinka paljon enemmän te niskoittelettekaan minun kuolemani jälkeen!

28. »Kootkaa minun luokseni heimojenne vanhimmat ja kirjurinne. Minä aion puhua kaikki nämä asiat heidän kuultensa ja otan taivaan ja maan todistajikseni heitä vastaan.

29. Minä tiedän, että te minun kuoltuani lankeatte syntiin ja käännytte pois siltä tieltä, jota käskin teidän kulkea. Tulevina päivinä teitä kohtaa onnettomuus, koska te rikotte Herran tahtoa vastaan ja herätätte teoillanne hänen vihansa.»

Lue täydellisestä luku 5. Mooseksen Kirja 31