Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

5. Mooseksen Kirja 17:6-14 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

6. Kuolemantuomion langettamiseen tarvitaan vähintään kahden todistajan lausunto; yhden todistajan sanojen perusteella ei syytettyä saa tuomita kuolemaan.

7. Todistajien on heitettävä ensimmäiset kivet, ja sen jälkeen kaikkien muidenkin on osallistuttava syyllisen kivittämiseen. Hävittäkää paha keskuudestanne.

8. »Jos kaupungeissanne tulee esiin oikeusasioita, jotka ovat teidän ratkaistaviksenne liian vaikeita – olipa kysymyksessä henkirikos, ruumiinvamman tuottaminen tai muu oikeusasia – menkää siihen paikkaan, jonka Herra, teidän Jumalanne, valitsee.

9. Kysykää neuvoa leeviläispapeilta ja siltä tuomarilta, joka kullakin hetkellä on virassa; he ilmoittavat teille asian ratkaisun.

10. Toimikaa sen päätöksen mukaan, jonka he julistavat Herran valitsemassa paikassa, ja tehkää tarkalleen, niin kuin he neuvovat.

11. Noudattakaa heiltä saamaanne ohjetta ja toimikaa heidän antamansa päätöksen mukaisesti poikkeamatta puoleen tai toiseen siitä tuomiosta, jonka he teille ilmoittavat.

12. Mutta jos joku on niin röyhkeä, ettei piittaa tuomarin tai Herran palvelijana toimivan papin päätöksestä, hänen on kuoltava. Hävittäkää paha Israelista.

13. Kun kansa saa kuulla tuomiosta, kaikki pelkäävät eikä kukaan enää syyllisty tällaiseen röyhkeyteen.

14. »Kun olette tulleet siihen maahan, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille, ja kun olette ottaneet sen haltuunne ja asettuneet sinne asumaan, te saatatte ajatella, että teillä pitäisi olla kuningas, kuten on kaikilla ympärillänne asuvilla kansoilla.

Lue täydellisestä luku 5. Mooseksen Kirja 17