Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

4. Mooseksen Kirja 31:7-21 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

7. Sotajoukko hyökkäsi Midianin maahan noudattaen käskyä, jonka Herra oli Moosekselle antanut, ja tappoi kaikki miehet.

8. Surmattujen joukossa olivat midianilaisten viisi kuningasta, Evi, Rekem, Sur, Hur ja Reba. Israelilaiset löivät kuoliaaksi myös Bileamin, Beorin pojan.

9. He ottivat vangiksi naiset ja lapset ja saivat ryöstösaaliiksi midianilaisten kaikki juhdat, kaiken karjan ja muun omaisuuden.

10. He polttivat midianilaisten asuttamat kylät ja heidän leiripaikkansa,

11. ottivat mukaansa kaiken keräämänsä saaliin, niin ihmiset kuin eläimetkin,

12. ja toivat vankinsa ja muun saaliin Mooseksen, pappi Eleasarin ja Israelin kansan eteen leiriin, joka oli Moabin tasangolla Jordanin varrella vastapäätä Jerikoa.

13. Mooses, pappi Eleasar ja kansan päämiehet lähtivät leirin ulkopuolelle heitä vastaan.

14. Mooses vihastui sotajoukon johtajiksi määrätyille tuhannen miehen ja sadan miehen päälliköille, kun he palasivat sotaretkeltä,

15. ja sanoi heille: »Oletteko jättäneet henkiin kaikki naiset?

16. Juuri nuo naiset tekivät Bileamin neuvon mukaan ja saivat israelilaiset luopumaan Herrasta ja antautumaan Baal-Peorin palvojiksi. Sen tähden Herran kansaa kohtasi vitsaus.

17. Tappakaa siis lapsista kaikki pojat ja tappakaa myös jokainen nainen, joka on maannut miehen kanssa.

18. Mutta tytöt, jotka eivät ole maanneet miehen kanssa, saatte ottaa itsellenne.

19. Teidän tulee oleskella leirin ulkopuolella seitsemän päivää, ja jokaisen, joka on surmannut jonkun tai koskettanut surmattua, tulee puhdistautua kolmantena ja seitsemäntenä päivänä; tämä koskee sekä teitä että vankejanne.

20. Teidän on puhdistettava myös jokainen vaatekappale ja kaikki, mikä on valmistettu nahasta tai vuohenkarvoista, sekä jokainen puuesine.»

21. Pappi Eleasar sanoi sodasta palanneille sotilaille: »Tämä on säädös, jonka Herra on antanut Moosekselle:

Lue täydellisestä luku 4. Mooseksen Kirja 31