Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

3. Mooseksen Kirja 4:8-22 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

8. Syntiuhrisonnista hän erottakoon sitten kaiken rasvan, sekä sisälmyksiä peittävän rasvan että sisälmysrasvan,

9. samoin munuaiset sekä rasvan, joka on niiden ympärillä lantiolihaksissa, ja irrottakoon munuaisten vierestä maksan takalohkon,

10. kaikki samalla tavoin kuin ne erotetaan yhteysuhriksi teurastetusta sonnista. Nämä osat pappi polttakoon polttouhrialttarilla.

11. Mutta sonnin muut osat, nahka, kaikki lihat, pää, koivet, sisälmykset ja mahan sisältö,

12. vietäköön leirin ulkopuolelle puhtaaseen paikkaan, johon uhrirasvan tuhkat kaadetaan, ja poltettakoon siellä puiden päällä roviolla.

13. »Jos kansa, Israelin seurakunta, vahingossa rikkoo Herran käskyn tekemällä jonkin kielletyn teon ja koko kansa näin tietämättään joutuu syynalaiseksi,

14. kansa antakoon, kun huomaa rikkoneensa, syntiuhriksi nuoren sonnin ja tuokoon sen pyhäkköteltan eteen.

15. Kansan vanhimmat pankoot kätensä uhrieläimen pään päälle, ja se teurastettakoon Herran edessä.

16. Virkaansa voideltu pappi vieköön sonnin verta pyhäkkötelttaan,

17. kastakoon sormensa vereen ja pirskottakoon sitä Herran edessä seitsemän kertaa pyhäkön väliverhon etupuolelle.

18. Hän sivelköön verta myös sen alttarin sarviin, joka on Herran edessä pyhäkköteltassa. Lopun veren hän kaatakoon pyhäkköteltan oven edessä olevan polttouhrialttarin juurelle.

19. Hän erottakoon sonnista kaiken rasvan, polttakoon rasvan alttarilla

20. ja menetelköön sitten samoin kuin syntiuhrisonnia uhrattaessa. Kun pappi on toimittanut nämä sovitusmenot, kansa saa rikkomuksensa anteeksi.

21. Sonnin muut osat on vietävä leirin ulkopuolelle ja poltettava niin kuin edellä on säädetty. Tämä on kansan puolesta annettava syntiuhri.

22. »Jos kansan johtomies tietämättään rikkoo jotakin Herran, Jumalansa, käskyä vastaan ja tekee kielletyn teon joutuen näin syynalaiseksi,

Lue täydellisestä luku 3. Mooseksen Kirja 4