Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

3. Mooseksen Kirja 26:35-43 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

35. Koko autiona olonsa ajan se saa viettää sapattia, jota sillä ei ollut teidän siellä asuessanne.

36. »Teistä jäljelle jääneet, jotka asuvat vihollismaassa, minä teen niin aroiksi, että kun he kuulevat selkänsä takaa lehden kahinan, he karkaavat pakoon kuin miekan tieltä ja kaatuvat, vaikka kukaan ei aja heitä takaa.

37. Kuin miekkaa paeten he kompastelevat toisiinsa, vaikka kukaan ei heitä ahdista. Te ette kestä vihollistenne edessä,

38. vaan katoatte vieraiden kansojen sekaan, ja vihollistenne maa nielee teidät.

39. Teistä jäljelle jääneet riutuvat vihollismaassa syntiensä tähden, ja myös isiensä syntien tähden he riutuvat.

40. »Sitten he tunnustavat omat syntinsä ja isiensä synnit, luopumuksensa ja niskoittelunsa,

41. joiden takia minä asetuin heitä vastaan ja vein heidät vihollismaahan. Jos heidän paatunut mielensä silloin nöyrtyy ja he sovittavat syntinsä,

42. minä muistan lupaukseni, jonka annoin Jaakobille, Iisakille ja Abrahamille, ja muistan myös heidän maataan.

43. Mutta maan on ensin tultava tyhjäksi ja oltava autiona korvaukseksi pitämättä jääneistä sapateista. He itse joutuvat sovittamaan syntinsä, koska hylkäsivät minun lakini ja halveksivat minun säädöksiäni.

Lue täydellisestä luku 3. Mooseksen Kirja 26