Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

3. Mooseksen Kirja 19:19-26 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

19. »Noudata näitä minun lakejani. Älä anna karjassasi kahden erilaisen eläimen pariutua keskenään. Älä kylvä samaan peltoon kahta erilaista siementä. Älä pue yllesi vaatekappaletta, joka on kudottu kahdesta erilaisesta langasta.

20. »Jos mies makaa orjattaren kanssa, joka on luvattu toiselle miehelle vaimoksi mutta jota ei vielä ole lunastettu vapaaksi tai vapautettu, teko vaatii hyvityksen. Älköön heitä silti surmattako, koska nainen ei ollut vielä vapaa.

21. Miehen on kuitenkin tuotava pyhäkköteltan ovelle pukki omana hyvitysuhrinaan Herralle.

22. Kun pappi on toimittanut sovitusmenot Herran edessä uhraamalla pukin hyvitysuhriksi, mies saa tekemänsä synnin anteeksi.

23. »Kun tulette omaan maahanne ja istutatte sinne erilaisia hedelmäpuita, pidättykää kolme vuotta koskemasta niiden hedelmiin, ikään kuin ne olisivat ympärileikkaamattomia ja siksi epäpuhtaita. Kolmen vuoden ajan ne ovat teiltä kiellettyjä; älkää siis syökö niitä.

24. Mutta neljäntenä vuotena hedelmäpuiden koko sato pyhitettäköön Herralle ilojuhlassa.

25. Vasta viidentenä vuotena saatte syödä hedelmiä. Näin puut tuottavat teille suuremman sadon. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.

26. »Älkää syökö lihaa, jossa vielä on verta. Älkää harjoittako ennustamista tai noituutta.

Lue täydellisestä luku 3. Mooseksen Kirja 19