8. En enää pane israelilaisia harhailemaan kaukana siitä maasta, jonka olen antanut heidän isilleen, jos he kaikessa toimivat käskyjeni mukaisesti ja noudattavat tarkoin lakia, jonka palvelijani Mooses heille antoi.»
9. Tätä israelilaiset eivät pitäneet mielessään. Manasse eksytti heidät tekemään enemmän pahaa kuin ne kansat olivat tehneet, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.
10. Silloin Herra puhui palvelijoittensa, profeettojen, suulla näin:
11. »Manasse, Juudan kuningas, on näillä iljettävyyksillään tehnyt pahemmin kuin amorilaiset aikanaan. Epäjumalankuvillaan hän on johdattanut myös Juudan tekemään syntiä.
12. Sen tähden Herra, Israelin Jumala, sanoo näin: ’Minä saatan Jerusalemin ja Juudan sellaiseen onnettomuuteen, että joka siitä kuulee, sen molemmat korvat soivat.