Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

2. Kuningasten Kirja 16:2-7 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

2. Hän oli kuninkaaksi tullessaan kaksikymmenvuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa kuusitoista vuotta.Ahas ei tehnyt sitä, mikä on oikein Herran, hänen Jumalansa, silmissä, niin kuin hänen esi-isänsä Daavid oli tehnyt.

3. Hän vaelsi Israelin kuninkaiden tietä ja jopa pani poikansa kulkemaan tulen läpi, niiden kansojen kauhistavien tapojen mukaisesti, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.

4. Hän uhrasi ja suitsutti kukkuloilla ja kummuilla ja jokaisen lehtevän puun alla.

5. Noihin aikoihin Syyrian kuningas Resin ja Israelin kuningas Pekah, Remaljan poika, lähtivät sotaretkelle Ahasia vastaan. He saartoivat Jerusalemin, mutta eivät pystyneet valloittamaan sitä.

6. Syyrian kuningas Resin palautti tuolloin Eilatin Syyrialle ja karkotti Juudan heimoon kuuluvat kaupungista. Eilatiin asettui edomilaisia, ja he asuvat siellä tänäkin päivänä.

7. Ahas lähetti sanansaattajia viemään Assyrian kuninkaalle Tiglatpileserille viestin: »Olen nöyrin palvelijasi. Tule ja pelasta minut Syyrian kuninkaan ja Israelin kuninkaan käsistä. He ovat lähteneet sotaan minua vastaan.»

Lue täydellisestä luku 2. Kuningasten Kirja 16