Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

2. Kuningasten Kirja 14:23-28 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

23. Juudan kuninkaan Amasjan, Joasin pojan, viidentenätoista hallitusvuotena Israelin kuninkaaksi tuli Jerobeam, Joasin poika. Hän hallitsi Samarian kaupungissa neljäkymmentäyksi vuotta.

24. Jerobeam teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä. Hän ei luopunut yhdestäkään niistä synneistä, joilla Jerobeam, Nebatin poika, oli johdattanut Israelin synnintekoon.

25. Hän kuitenkin palautti Israelille raja-alueen Lebo-Hamatista Kuolleeseenmereen saakka. Näin kävi toteen se, minkä Herra, Israelin Jumala, oli puhunut Gat-Heferistä kotoisin olevan palvelijansa Joonan, Amittain pojan, suulla.

26. Herra oli nähnyt Israelin kurjaakin kurjemman tilan, sen, ettei ollut jäljellä ketään, ei ylhäistä eikä alhaista, josta olisi ollut maan pelastajaksi.

27. Mutta Herra ei vielä ollut ilmoittanut, että hän pyyhkii Israelin nimen pois taivaan alta, ja niin hän antoi Jerobeamin, Joasin pojan, pelastaa kansan.

28. Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Jerobeamista ja hänen saavutuksistaan sekä siitä, kuinka hän kävi sotia ja palautti Damaskoksen ja Hamatin Israelille, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.

Lue täydellisestä luku 2. Kuningasten Kirja 14