Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

2. Aikakirja 31:6-20 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

6. Samoin muiden Juudan kaupunkien asukkaat sekä pohjoisten heimojen ja Juudan miehet toivat kymmenykset nautakarjasta, lampaista ja vuohista, ja lisäksi he toivat muita Herralle, heidän Jumalalleen, pyhitettyjä lahjoja. Lahjat ladottiin kasoiksi vieri viereen.

7. Lahjoja alettiin kerätä kolmannessa kuussa, ja vasta seitsemännessä kuussa työ lopetettiin.

8. Kun Hiskia ja johtomiehet tulivat ja näkivät kaikki lahjat, he kiittivät Herraa ja hänen kansaansa Israelia.

9. Hiskia tiedusteli lahjoista papeilta ja leeviläisiltä,

10. ja ylipappi Asarja, joka oli Sadokin sukua, vastasi: »Siitä lähtien kun Herran temppeliin alettiin tuoda lahjoja, olemme syöneet niistä itsemme kylläisiksi. Näin paljon on silti jäänyt jäljelle, sillä Herra on siunannut kansaansa. Tämä kaikki on jäänyt yli.»

11. Kun Herran temppelin varastohuoneet oli Hiskian käskystä kunnostettu,

12. niihin tuotiin kaikki lahjat ja kymmenykset. Varastojen ylivalvojana oli leeviläinen Konanja, ja hänen apunaan oli hänen veljensä Simei.

13. Heidän alaisinaan vartijoina toimivat Jehiel, Asasja, Nahat, Asael, Jerimot, Josabad, Eliel, Jismakja, Mahat ja Benaja. Näin olivat kuningas Hiskia ja temppelin esimies Asarja määränneet.

14. Jumalalle annetuista vapaaehtoisista lahjoista huolehti leeviläinen Kore, Jimnan poika, itäisen portin vartija. Hänen tehtäviinsä kuului myös Herralle annettujen uhrilahjojen sekä kaikkein pyhimpien antimien jakaminen.

15. Hänen apunaan toimivat pappien asuinkaupungeissa Eden, Minjamin, Jesua, Semaja, Amarja ja Sekanja. He jakoivat veljilleen, niin nuorille kuin vanhoillekin, osastoittain tarkoin näille kuuluvat osuudet.

16. Kaikista, jotka vuorollaan tulivat osastoittain Herran temppeliin suorittamaan kullekin päivälle määrättyjä tehtäviä, oli laadittu luettelot. Niissä oli mainittu kaikki kolmivuotiaat ja sitä vanhemmat miespuoliset perheenjäsenet.

17. Papit oli merkitty luetteloihin suvuittain, leeviläiset kaksikymmenvuotiaista alkaen tehtäviensä ja osastojensa mukaan.

18. Heidät oli kirjoitettu sukuluetteloihin perheineen, vaimoineen, poikineen ja tyttärineen, sillä isän pyhyys pyhitti myös perheenjäsenet.

19. Niitä pappeja, Aaronin jälkeläisiä, varten, jotka asuivat maaseudulla kaupunkien ulkopuolella, oli kuhunkin kaupunkiin nimetty miehet, joiden oli toimitettava jokaiselle miespuoliselle pappisperheen jäsenelle tälle kuuluva osuus, samoin jokaiselle sukuluetteloon merkitylle leeviläiselle.

20. Näin Hiskia menetteli kaikkialla Juudassa. Hän teki uskollisesti sitä, mikä oli hyvää ja oikeaa Herran, hänen Jumalansa, silmissä.

Lue täydellisestä luku 2. Aikakirja 31