13. Silloin veljekset repäisivät vaatteensa, kuormasivat tavaransa uudelleen aasiensa selkään ja palasivat kaupunkiin.
14. Niin Juuda ja hänen veljensä menivät Joosefin taloon, jossa tämä odotti heitä, ja he heittäytyivät kasvoilleen maahan.
15. Joosef sanoi heille: »Mitä olettekaan tehneet! Olisihan teidän pitänyt tietää, että minunlaiseni mies näkee salatutkin asiat.»
16. Juuda vastasi: »Mitä voisimme enää sanoa sinulle, herramme? Mitä puhuisimme ja miten voisimme todistaa syyttömyytemme? Jumala on osoittanut meidät syyllisiksi, ja sen tähden me olemme nyt kaikki sinun orjiasi, se jolta malja löytyi ja yhtä lailla me kaikki muut.»
17. Mutta Joosef sanoi: »Se ei käy! Vain se mies, jolta malja löytyi, olkoon minun orjani, ja te muut saatte rauhassa palata isänne luo.»
18. Silloin Juuda astui Joosefin eteen ja sanoi:»Anna anteeksi, herra, että rohkenen puhua muutaman sanan. Älä vihastu minuun – sinä, joka olet kuin farao.
19. Sinä itse kysyit meiltä: ’Onko teillä isää tai veljeä?’
20. Ja me sanoimme sinulle: ’Meillä on vanha isä, ja hänellä on nuori poika, joka on syntynyt hänen vanhoilla päivillään. Pojan oma veli on kuollut, hän on äitinsä lapsista ainoana jäljellä ja isällemme hyvin rakas.’
21. Sinä sanoit meille: ’Tuokaa hänet tänne minun luokseni, että saan nähdä hänet omin silmin.’
22. Ja me sanoimme sinulle: ’Poika ei voi lähteä isänsä luota, sillä jos hän lähtee, isä kuolee.’
23. Silloin sinä sanoit meille: ’Jos nuorin veljenne ei tule tänne teidän mukananne, ette saa enää astua minun eteeni.’
24. »Kun olimme palanneet kotiin, kerroimme isällemme, sinun palvelijallesi, mitä olit sanonut.
25. Kun hän sitten kerran sanoi: ’Lähtekää jälleen ostamaan meille vähän syötävää’,
26. me vastasimme: ’Emme voi mennä sinne, ellei nuorin veljemme ole mukanamme. Ilman häntä emme voi astua sen miehen eteen.’
27. Niin isämme sanoi meille: ’Tiedättehän, että vaimoni synnytti minulle kaksi poikaa.
28. Toinen heistä lähti luotani, ja minä luulen, että hänet on peto raadellut, sillä en ole sen koommin nähnyt häntä.