25. Veljekset istuutuivat syömään. Mutta kun he kohottivat katseensa, he näkivät ismaelilaiskaravaanin, joka oli matkalla Gileadista Egyptiin kamelit suitsukkeilla, balsamilla ja mirhalla kuormattuina.
26. Silloin Juuda sanoi veljilleen: »Mitä hyötyä meille on siitä, että tapamme veljemme ja joudumme kätkemään verityömme jäljet?
27. Myydään poika noille ismaelilaisille, niin meidän ei itse tarvitse käydä häneen käsiksi, onhan hän sentään meidän veljemme.» Hänen veljensä olivat samaa mieltä.
28. Kun midianilaiset kauppiaat kulkivat paikan ohi, veljet vetivät Joosefin kaivosta ja myivät hänet heille kahdestakymmenestä hopeasekelistä. Ja kauppiaat veivät Joosefin Egyptiin.
29. Kun Ruuben palasi kaivolle ja huomasi, ettei Joosef ollutkaan siellä, hän repäisi vaatteensa.
30. Hän meni veljiensä luo ja sanoi: »Poika on poissa! Kuinka minun nyt käy?»
31. Mutta veljet ottivat Joosefin puvun, teurastivat vuohen ja kastoivat puvun vereen.
32. Sitten he veivät sen isälleen ja sanoivat: »Tämän me löysimme. Tutki, onko se poikasi puku vai ei.»
33. Jaakob tunsi vaatteen ja sanoi: »Poikani puku! Villipeto on hänet syönyt, Joosef on raadeltu hengiltä!»
34. Ja Jaakob repäisi viittansa, puki säkkivaatteen vyötäisilleen ja suri poikaansa pitkän aikaa.
35. Hänen poikansa ja tyttärensä koettivat lohduttaa häntä, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: »Ei, minä suren, kunnes menen tuonelaan poikani luo.» Ja isä itki Joosefia.
36. Mutta midianilaiset myivät Joosefin Egyptiin Potifarille, joka oli faraon hoviherra ja henkivartijain päällikkö.