Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

1. Mooseksen Kirja 19:22-38 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

22. Pakene kiireesti sinne, sillä minä en voi tehdä mitään ennen kuin olet siellä.» – Tästä on peräisin kaupungin nimi Soar.

23. Kun aurinko oli noussut vuorten yläpuolelle ja Loot oli tullut Soariin,

24. Herra antoi sataa taivaasta tulta ja tulikiveä Sodoman ja Gomorran päälle.

25. Hän tuhosi nämä kaupungit ja koko tasangon sekä kaupunkien kaikki asukkaat ja maan kasvitkin.

26. Mutta Lootin vaimo katsoi taakseen ja muuttui suolapatsaaksi.

27. Aamulla Abraham meni paikalle, jossa oli seissyt Herran kasvojen edessä.

28. Hän katseli Sodoman ja Gomorran suuntaan ja yli koko tasangon, ja silloin hän näki, että maasta nousi savua kuin polttouunista.

29. Mutta kun Jumala hävitti tasangon kaupungit, hän piti Abrahamin mielessään, ja sen vuoksi hän toimitti Lootin pois tuhon keskeltä ennen kuin hävitti kaupungit, joissa Loot oli asunut.

30. Sitten Loot lähti Soarista ja asettui vuorille, ja hänen kaksi tytärtään seurasivat hänen mukanaan. Hän pelkäsi asua Soarissa ja asettui siksi molempien tyttäriensä kanssa luolaan asumaan.

31. Vanhempi tytär sanoi nuoremmalle: »Isä alkaa tulla vanhaksi, eikä maassa ole yhtään miestä, joka voisi tulla ottamaan meidät vaimokseen yleisen tavan mukaisesti.

32. Juotetaan isälle viiniä ja maataan hänen kanssaan, että saisimme isämme avulla lapsia ja sukumme säilyisi.»

33. Illalla he juottivat viiniä isälleen, ja vanhempi makasi isänsä kanssa, eikä Loot huomannut, milloin tytär tuli hänen viereensä ja milloin hän lähti.

34. Seuraavana päivänä vanhempi sanoi nuoremmalle: »Minä makasin eilisiltana isän kanssa. Juotetaan hänelle viiniä tänäkin iltana, ja mene sinä nyt makaamaan hänen kanssaan, että saisimme isämme avulla lapsia ja sukumme säilyisi.»

35. Ja he juottivat sinäkin iltana viiniä isälleen, ja nuorempi meni makaamaan hänen kanssaan, eikä Loot huomannut, milloin tytär tuli hänen viereensä ja milloin hän lähti.

36. Niin Lootin molemmat tyttäret tulivat raskaaksi isästään.

37. Vanhempi synnytti pojan ja antoi hänelle nimeksi Moab; hänestä tuli nykyisten moabilaisten kantaisä.

38. Nuorempi synnytti hänkin pojan ja antoi tälle nimeksi Ben-Ammi; hänestä tuli nykyisten ammonilaisten kantaisä.

Lue täydellisestä luku 1. Mooseksen Kirja 19