Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

1. Kuningasten Kirja 7:36-45 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

36. Hiram täytti kaiverruksin kaikki vapaat pinnat, niin kylkilevyissä, kädensijoissa kuin kehyksissäkin. Hän kaiversi kerubeja, leijonia ja palmukuvioita sekä kiehkuroita yltympäriinsä.

37. Näin hän teki kymmenen työntöpöytää, kaikki samalla tavoin valettuja, samanlaisia niin mitoiltaan kuin muodoltaankin.

38. Hiram teki myös kymmenen pronssipataa, kaikki neljän kyynärän korkuisia ja neljäkymmentä bat-mittaa vetäviä. Kaikissa kymmenessä pöydässä oli oma patansa.

39. Viisi pöytää asetettiin temppelin oikealle ja viisi vasemmalle puolelle, ja allas sijoitettiin temppelin oikealle puolelle, kaakkoiskulmaan.

40. Vielä Hiram teki tuhka-astiat, tuhkalapiot ja vihmontamaljat. Näin hän sai valmiiksi kaiken sen, mitä kuningas Salomo hänellä teetti Herran temppeliä varten:

41. kaksi pylvästä, niiden maljamaiset päät ja kaksi köynnöskoristetta, jotka peittivät noiden kahden maljan pintaa,

42. ja köynnöksiä varten neljäsataa granaattiomenaa, kumpaakin köynnöstä kohti aina kaksi riviä omenoita peittämään pylvään päässä olevan maljan pintaa,

43. kymmenen työntöpöytää ja niihin kymmenen pataa,

44. altaan ja kaksitoista härkää sen alle,

45. tuhka-astiat, tuhkalapiot ja vihmontamaljat. Kaikki nämä esineet, jotka Hiram teki kuningas Salomolle Herran temppeliä varten, olivat kiillotettua pronssia.

Lue täydellisestä luku 1. Kuningasten Kirja 7