Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

1. Aikakirja 11:8-17 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

8. Hän laajensi sitä Millosta alkaen eri suuntiin, ja Joab rakensi entiselleen muun osan kaupunkia.

9. Daavidin mahti kasvoi yhä, sillä Herra Sebaot oli hänen kanssaan.

10. Tässä on luettelo Daavidin parhaista sotureista, jotka yhdessä koko Israelin kanssa tukivat häntä kaikin voimin ja korottivat hänet Israelin kuninkaaksi Herran sanan mukaisesti.

11. Hakmonilainen Jasobeam oli kolmesta suurimmasta soturista ensimmäinen. Hänen raivoisa keihäänsä kaatoi yhdellä kertaa kolmesataa miestä.

12. Seuraava oli ahoahilainen Eleasar, Dodon poika, joka hänkin kuului kolmen suurimman soturin joukkoon.

13. Hän oli Daavidin mukana Pas-Dammimissa, jonne filistealaiset olivat kokoontuneet sotaretkellään. Siellä oli pelto, jossa kasvoi sankka ohra. Kun Israelin sotaväki lähti pakoon filistealaisten tieltä,

14. Eleasar asettui keskelle peltoa, puolustautui siellä ja löi filistealaiset. Näin Herra antoi suuren voiton.

15. Kolmenkymmenen päällikön joukosta lähti kerran kolme miestä Daavidin luo vuoristoon, Adullamin luolalle. Filistealaisten sotajoukko oli silloin leirissä Refaiminlaaksossa.

16. Daavid oli turvapaikassaan vuorilla, ja filistealaisilla oli vartionsa Betlehemissä.

17. Daavid tuli lausuneeksi: »Toisipa joku minulle vettä siitä kaivosta, joka on Betlehemin portilla!»

Lue täydellisestä luku 1. Aikakirja 11