Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

Luukas 22:28-42 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

28. »Koko ajan, kaikissa koettelemuksissani, te olette pysyneet minun kanssani.

29. Niinpä minä annan teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut.

30. Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni, ja te istutte valtaistuimilla ja hallitsette Israelin kahtatoista heimoa.

31. »Simon, Simon! Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa.

32. Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi.»

33. Pietari sanoi hänelle: »Herra, sinun kanssasi minä olen valmis menemään vaikka vankilaan tai kuolemaankin.»

34. Mutta Jeesus vastasi: »Minä sanon sinulle, Pietari: ennen kuin kukko tänään laulaa, sinä olet kolmesti kieltänyt tuntevasi minut.»

35. Jeesus sanoi opetuslapsille: »Kun lähetin teidät matkaan ilman kukkaroa, laukkua ja jalkineita, niin puuttuiko teiltä mitään?» »Ei mitään», he vastasivat.

36. Silloin Jeesus sanoi: »Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan.

37. Sillä tietäkää, että tämän kirjoituksen täytyy käydä minussa toteen: ’Hänet luettiin rikollisten joukkoon.’ Kaikki, mitä minusta on lausuttu, saa nyt täyttymyksensä.»

38. Opetuslapset sanoivat: »Herra, tässä on kaksi miekkaa.» »Riittää», hän vastasi.

39. Jeesus lähti kaupungista ja meni tapansa mukaan Öljymäelle. Opetuslapset seurasivat häntä.

40. Tultuaan sinne Jeesus sanoi heille: »Rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen.»

41. Itse hän meni vähän edemmäs, kivenheiton päähän, polvistui ja rukoili:

42. »Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.»

Lue täydellisestä luku Luukas 22