Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

Johannes 20:1-11 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

1. Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois.

2. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: »Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.»

3. Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.

4. Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä.

5. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle.

6. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja.

7. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään.

8. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi.

9. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.

10. Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

11. Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan

Lue täydellisestä luku Johannes 20