Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

Ilmestyskirja 11:5-16 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

5. Jos joku aikoo tehdä heille pahaa, heidän suustaan lähtee tuli, joka nielee heidän vihollisensa. Näin on kuoleva jokainen, joka aikoo heille pahaa.

6. Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei tule sadetta koko sinä aikana, jona he sanaa julistavat. Heillä on myös valta muuttaa vedet vereksi ja piinata maata kaikenlaisilla vitsauksilla niin usein kuin haluavat.

7. Kun he ovat päättäneet todistajantyönsä, käy syvyydestä nouseva peto taisteluun heitä vastaan, ja se voittaa heidät ja tappaa heidät.

8. Heidän ruumiinsa lojuvat sen suuren kaupungin kadulla, jota profeettojen puheissa kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa heidän Herransa ristiinnaulittiin.

9. Kolmen ja puolen päivän ajan käy ihmisiä eri kansoista, heimoista, kielistä ja maista katselemassa heidän ruumiitaan, eikä niitä anneta haudata.

10. Maan asukkaat iloitsevat heidän kohtalostaan, pitävät juhlia ja lähettävät toisilleen lahjoja, sillä nuo kaksi profeettaa olivat pahoin vaivanneet maan asukkaita.

11. Mutta noiden kolmen ja puolen päivän kuluttua tuli profeettoihin elämän henki, jonka Jumala oli lähettänyt, ja he nousivat jaloilleen. Kauhu valtasi kaikki, jotka sen näkivät.

12. He kuulivat, kuinka taivaasta huudettiin kovalla äänellä: »Nouskaa tänne!», ja vihollistensa nähden profeetat nousivat pilven kannattelemina taivaaseen.

13. Samalla hetkellä tuli ankara maanjäristys. Kymmenesosa kaupungista sortui, ja järistyksessä sai surmansa seitsemäntuhatta ihmistä. Muut kauhistuivat ja taipuivat kunnioittamaan taivaan Jumalaa.

14. Toinen voi-huuto on ohi. Mutta kolmas tulee pian.

15. Seitsemäs enkeli puhalsi torveensa. Taivaassa kajahti monien äänten huuto:– Koko maailman kuninkuus on nyt tullutmeidän Herrallemme ja hänen Voidellulleen.Hän on hallitseva aina ja ikuisesti.

16. Silloin ne kaksikymmentäneljä vanhinta, jotka istuivat Jumalan edessä valtaistuimillaan, lankesivat kasvoilleen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan

Lue täydellisestä luku Ilmestyskirja 11