Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

Hebrealaiskirje 1:3-12 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

3. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle.

4. Näin hänestä on tullut enkeleitä suurempi, yhtä lailla kuin hänen saamansa nimi on enkelien nimiä ylhäisempi.

5. Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut:– Sinä olet minun Poikani,tänä päivänä minä sinut synnytin.Ei myöskään näin:– Minä olen oleva hänen Isänsä,ja hän on oleva minun Poikani.

6. Kun Jumala jälleen tuo Esikoisensa maailmaan, hän sanoo:– Kaikki Jumalan enkelit kumartakoot häntä.

7. Enkeleistä hän sanoo näin:– Hän tekee enkelinsä tuuliksi,palvelijansa tulenliekeiksi.

8. Mutta Pojastaan hän sanoo:– Jumala, sinun valtaistuimesi pysyyajasta aikaan,ja sinun kuninkaanvaltikkasion oikeudenmukaisuuden valtikka.

9. Sinä rakastit oikeuttaja vihasit vääryyttä.Sen tähden Jumala, sinun Jumalasi,on voidellut sinut riemun öljyllä,sinut, ei kumppaneitasi.

10. Ja myös näin:– Sinä, Herra, laskit alussa maan perustukset,sinun kättesi työtä ovat taivaat.

11. Ne katoavat, mutta sinä pysyt.Ne kaikki kuluvat kuin vaate,

12. sinä käärit ne kokoon kuin päällysviitan,ne vaihdetaan niin kuin vaate.Mutta sinä olet iäti sama,sinun vuotesi eivät lopu.

Lue täydellisestä luku Hebrealaiskirje 1