Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

Apostolien Teot 28:19-31 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

19. mutta juutalaiset olivat sitä vastaan. Niinpä minun oli vedottava keisariin – ei kuitenkaan siinä mielessä, että mitenkään tahtoisin syyttää kansaani.

20. Tämän kaiken takia minä kutsuin teidät tänne saadakseni tavata teidät ja puhua kanssanne. Olen näet kahleissa Israelin toivon tähden.»

21. Juutalaiset vastasivat: »Emme ole saaneet Juudeasta mitään kirjettä, jossa kerrottaisiin sinusta, eikä kukaan veljistä ole täällä käydessään puhunut sinusta pahaa, ei julkisesti eikä yksityisesti.

22. Mielellämme kuitenkin kuulisimme, mitä sinä näistä asioista ajattelet. Sen näet olemme saaneet tästä lahkosta tietää, että se kaikkialla herättää vastustusta.»

23. He sopivat Paavalin kanssa uudesta tapaamisesta, ja määräpäivänä heitä tuli useampia hänen majapaikkaansa. Aamuvarhaisesta iltamyöhään Paavali todisti heille Jumalan valtakunnasta ja selitti sitä. Mooseksen lakiin ja profeettoihin vedoten hän yritti taivuttaa heidät uskomaan Jeesukseen.

24. Jotkut vakuuttuivatkin siitä, mitä hän puhui, mutta toiset pysyivät epäuskoisina.

25. He eivät päässeet keskenään yhteisymmärrykseen, ja heidän lähtiessään Paavali sanoi ainoastaan nämä sanat: »Oikein on Pyhä Henki profeetta Jesajan suulla puhunut teidän isistänne:

26. – Mene tämän kansan luo ja sano:Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö.Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö.

27. Sillä paatunut on tämän kansan sydän,vain vaivoin he kuulevat korvillaanja silmänsä he ovat ummistaneet,jotta he eivät silmillään näkisi,eivät korvillaan kuulisieivätkä sydämellään ymmärtäisi,jotta he eivät kääntyisienkä minä parantaisi heitä.

28. Tietäkää siis: Jumala on lähettänyt pelastussanomansa pakanakansoille, ja ne myös kuulevat sitä!»

30. Täydet kaksi vuotta Paavali sitten asui omassa vuokra-asunnossaan ja otti vastaan kaikki, jotka tulivat hänen luokseen.

31. Hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti, kuka Herra Jeesus Kristus on, avoimesti ja kenenkään estämättä.

Lue täydellisestä luku Apostolien Teot 28