Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

Apostolien Teot 28:13-24 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

13. Sitten lähdimme taas purjehtimaan ja saavuimme Regiumiin. Kun olimme olleet siellä päivän, alkoi puhaltaa etelätuuli, ja me pääsimme kahdessa päivässä Puteoliin.

14. Siellä tapasimme veljiä, ja nämä pyysivät meitä jäämään viikoksi luokseen.Näin me saavuimme Roomaan.

15. Siellä asuvat veljet olivat jo kuulleet meistä ja tulivat meitä vastaan Forum Appiin ja Tres Tabernaen pikkukaupunkeihin saakka. Nähdessään heidät Paavali kiitti Jumalaa ja sai lisää rohkeutta.

16. Kun sitten olimme perillä Roomassa, Paavalille annettiin lupa asua omassa asunnossa yhdessä häntä vartioivan sotilaan kanssa.

17. Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: »Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on tuotu vangittuna tänne.

18. Roomalaiset kyllä olisivat kuulustelun jälkeen päästäneet minut vapaaksi, koska en ollut tehnyt mitään, mistä olisin ansainnut kuolemanrangaistuksen,

19. mutta juutalaiset olivat sitä vastaan. Niinpä minun oli vedottava keisariin – ei kuitenkaan siinä mielessä, että mitenkään tahtoisin syyttää kansaani.

20. Tämän kaiken takia minä kutsuin teidät tänne saadakseni tavata teidät ja puhua kanssanne. Olen näet kahleissa Israelin toivon tähden.»

21. Juutalaiset vastasivat: »Emme ole saaneet Juudeasta mitään kirjettä, jossa kerrottaisiin sinusta, eikä kukaan veljistä ole täällä käydessään puhunut sinusta pahaa, ei julkisesti eikä yksityisesti.

22. Mielellämme kuitenkin kuulisimme, mitä sinä näistä asioista ajattelet. Sen näet olemme saaneet tästä lahkosta tietää, että se kaikkialla herättää vastustusta.»

23. He sopivat Paavalin kanssa uudesta tapaamisesta, ja määräpäivänä heitä tuli useampia hänen majapaikkaansa. Aamuvarhaisesta iltamyöhään Paavali todisti heille Jumalan valtakunnasta ja selitti sitä. Mooseksen lakiin ja profeettoihin vedoten hän yritti taivuttaa heidät uskomaan Jeesukseen.

24. Jotkut vakuuttuivatkin siitä, mitä hän puhui, mutta toiset pysyivät epäuskoisina.

Lue täydellisestä luku Apostolien Teot 28