Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

Apostolien Teot 21:14-23 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

14. Kun hän ei antanut periksi, me rauhoituimme ja sanoimme: »Toteutukoon Herran tahto.»

15. Oltuamme Kesareassa jonkin aikaa varustauduimme matkaan ja lähdimme Jerusalemiin.

16. Muutamat opetuslapset lähtivät mukaan ja saattoivat meidät majapaikkaan Mnason-nimisen kyproslaisen miehen luo. Mnason oli varhaisimpia opetuslapsia.

17. Kun saavuimme Jerusalemiin, veljet ottivat meidät iloiten vastaan.

18. Heti seuraavana päivänä Paavali lähti meidän kanssamme tapaamaan Jaakobia, ja kaikki vanhimmatkin kokoontuivat paikalle.

19. Paavali tervehti heitä ja kertoi seikkaperäisesti kaikesta, mitä Jumala hänen palvelutyönsä kautta oli tehnyt pakanoiden parissa.

20. Sen kuultuaan vanhimmat ylistivät Jumalaa, mutta sitten he sanoivat Paavalille:»Sinä tiedät, veli, että juutalaisia on tuhansittain tullut uskoon, ja he kaikki vaativat kiivaasti lain noudattamista.

21. Heille on sinusta kerrottu, että sinä opetat muiden kansojen keskuudessa eläviä juutalaisia hylkäämään Mooseksen lain ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja elämästä kansamme tapojen mukaisesti.

22. Mitä siis tehdä? Varmastikin he saavat kuulla, että olet täällä.

23. »Tee neuvomme mukaan: Täällä on neljä miestä, jotka ovat antaneet uhrilupauksen.

Lue täydellisestä luku Apostolien Teot 21