Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

Roomalaiskirje 9:22-29 Kirkkoraamattu 1933-38 (KINB38)

22. Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön,

23. ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen?

24. Ja sellaisiksi hän myös on kutsunut meidät, ei ainoastaan juutalaisista, vaan myös pakanoista,

25. niinkuin hän myös Hoosean kirjassa sanoo:"Minä olen kutsuva kansakseni sen,joka ei ollut minun kansani,ja rakkaakseni sen,joka ei ollut minun rakkaani.

26. Ja on tapahtuva,että siinä paikassa, jossa heille on sanottu:'Te ette ole minun kansani',siinä heitä kutsutaanelävän Jumalan lapsiksi."

27. Mutta Esaias huudahtaa Israelista:"Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaankuin meren hiekka,niin pelastuu heistä vain jäännös.

28. Sillä sanansa on Herra toteuttavamaan päällä lopullisesti ja rutosti."

29. Niinkuin Esaias myös on ennustanut:"Ellei Herra Sebaot olisi jättänytmeille siementä,niin meidän olisi käynytniinkuin Sodoman,ja me olisimme tulleetGomorran kaltaisiksi".

Lue täydellisestä luku Roomalaiskirje 9