Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

Hebrealaiskirje 2:1-10 Kirkkoraamattu 1933-38 (KINB38)

1. Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse.

2. Sillä jos enkelien kautta puhuttu sana pysyi lujana, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai oikeudenmukaisen palkkansa,

3. kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Herra alkuaan julisti ja joka niiden vahvistamana, jotka olivat sen kuulleet, saatettiin meille,

4. kun Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä tahtonsa mukaan?

5. Sillä enkelien alle hän ei alistanut tulevaa maailmaa, josta me puhumme.

6. Vaan joku on jossakin paikassa todistanut, sanoen:"Mikä on ihminen,että sinä häntä muistat,tai ihmisen poika,että pidät hänestä huolen?

7. Sinä teit hänet vähäksi aikaaenkeleitä halvemmaksi,kirkkaudella ja kunniallasinä hänet seppelöitsit,ja sinä panit hänet hallitsemaankättesi tekoja;

8. asetit kaikki hänen jalkojensa alle."Sillä, asettaessaan kaikki hänen valtansa alle, hän ei jättänyt mitään hänen allensa alistamatta. Mutta nyt emme vielä näe kaikkea hänen valtansa alle asetetuksi.

9. Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa.

10. Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi.

Lue täydellisestä luku Hebrealaiskirje 2