Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

1. Korittolaiskirje 15:22-32 Kirkkoraamattu 1933-38 (KINB38)

22. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,

23. mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;

24. sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.

25. Sillä hänen pitää hallitseman"siihen asti, kunnes hän on pannutkaikki viholliset jalkojensa alle".

26. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.

27. Sillä:"kaikki hän on alistanuthänen jalkojensa alle".Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.

28. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.

29. Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan?

30. Ja miksi mekään antaudumme joka hetki vaaraan?

31. Joka päivä minä olen kuoleman kidassa, niin totta kuin te, veljet, olette minun kerskaukseni Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

32. Jos minä ihmisten tavoin olen taistellut petojen kanssa Efesossa, mitä hyötyä minulle siitä on? Jos kuolleet eivät heräjä, niin:"syökäämme ja juokaamme,sillä huomenna me kuolemme".

Lue täydellisestä luku 1. Korittolaiskirje 15