Vanha Testamentti

Uusi Testamentti

1. Korinttilaiskirje 15:2-10 Biblia 1776 (FI1776)

2. Jonka kautta te myös autuaaksi tulette, jos te sen pidätte, minkä minä teille olen ilmoittanut, ellette hukkaan ole uskoneet.

3. Sillä minä olen sen ensin teille antanut, jonka minä myös saanut olen, että Kristus on kuollut meidän synteimme tähden, Raamattuin jälkeen,

4. Ja että hän oli haudattu ja nousi ylös kolmantena päivänä Raamattuin jälkeen,

5. Ja että hän nähtiin Kephaalta ja sitte kahdeltatoistakymmeneltä.

6. Senjälkeen hän nähtiin usiammalta kuin viideltäsadalta veljeltä yhdellä haavalla, joista monta vielä elävät, mutta muutamat ovat nukkuneet.

7. Sitälähin nähtiin hän Jakobilta ja sen jälkeen kaikilta apostoleilta.

8. Vaan kaikkein viimein on hän myös minulta nähty, niinkuin keskensyntyneeltä.

9. Sillä minä olen kaikkein huonoin apostolitten seassa enkä ole kelvollinen apostoliksi kutsuttaa, että minä olen Jumalan seurakuntaa vainonnut.

10. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä minä olen, ja hänen armonsa minun kohtaani ei ole tyhjä ollut, vaan minä olen enemmän työtä tehnyt kuin muut kaikki; mutta en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka minussa on.

Lue täydellisestä luku 1. Korinttilaiskirje 15